Eduskunnan on nautittava hallituksen luottamusta
Mielenkiintoista havaita, että jopa Johannes Koskinen, Hämeenlinnan lahja demareille, on liittynyt kuoroon Matti Vanhasta mollaamaan. Ilmeisesti Vanhanen ei nauti Johanneksen luottamusta. Toisaalta Johannes oli asiasta varsin vaitonainen vielä noin vuosi sitten. Silloin Johanneksen luottamusta ilmeisesti nautti silloinen oikeusministeri Espoon lahja demareille. Taisi kyllä Luhtanen jäädä jopa valitsematta eduskuntaan. Ja taisi nauttia silloinkin kun Koskinen itse oli Vanhasen hallituksen oikeusministeri
Valittaen täytyy todeta, että Vanhanen on tässä asiassa oikeammassa. Eduskunnan on nautittava hallituksen luottamusta. Ei ehkä lain kirjaimen mukaan mutta nykykäytännön mukaan. Muuten eduskunta vaihdetaan tai ainakin ne kansanedustajat, jotka eivät asiaa ole ymmärtäneet jätetään ottamatta kansanedustajaehdokkaiksi seuraavissa vaaleissa. Kyllä varatuomarin pitäisi se ymmärtää.
Sitä paitsi: Vanhaselle tarjoutui mahdollisuus opintomatkaan Moskovaankin. Joten kyllä hän tietää miten demokratia toimii. Turha siitä nyt on juristeriaa harjoittaa…
0 kommenttia
Ratkaisun päivä
Tänään YLE:n hallintoneuvosto tekee kuulemma päätöksen mistä säästetään seuraavaksi. Nyt lahtipenkillä ovat kuulemma YLE Extra, Radio X3M ja RadioPeili. Vanha viisaus osoittaa jälleen voimansa: No money, no honey, no funny.
Jos samalla kuopataan digi-aikakin, sen parempi. Mutta tuskin sentään.
Tämäkään asia ei minulle varsinaisesti kuulu paitsi, että muutaman viime kuukauden aikana olen palannut radionkuuntelijaksi. Tosin ainoa ohjelma jota kuuntelen on RadioPeili. Myönnän, että makuni on varsin yksipuolinen. Mutta vaikka kuuluin aikoinaan yksityisen radiotoiminnan kannattajien valtavirtaan, en jaksa enää kuunnella joka tuutista pursuavaa, jatkuvaa nuorisomusiikkia ja dj-mössöä. Sen tyhmistävä vaikutus riittää. Ja lyhyeksi taisi jäädä RadioPeilistä saamani ilo, jota jatkuvat uusinnat jo himmensivät.
Jos hallintoneuvosto (ilmeisesti edelleen poliitikoista koostuva) haluaisi tehdä edes jotain rakentavaa suuren (?) palkkansa eteen se vaihtaisi epäonnistuneen johdon ja lopettaisi itsensä. Säästämisen “strategia” ei markkinoilla toimivassa julkisrahoitteisessa palveluyrityksessä johda muualle kuin historian roskatunkiolle.
Suvaitsevuuden raja
Olen toiminut tavalla, jota en olisi hevillä aiemmin uskonut. Olen tehnyt valituksen tai kantelun tai ilmiannon KL -blogiin kirjoittavasta henkilöstä. En yritä puolustella toimintaani enkä pahemmin selitelläkään. Kuppini täyttyi. Mielestäni
Väärinajattelija Väärin ajateltuja ajatuksia
ylittää rajan, joka vapaalle mielipiteen ilmaisemiselle tulee sallia. Viimeiset perustelut aseen hallussa pitämiselle siksi, että poliitikot ja virkamiehet ymmärtävät olla varovaisia viittaa väkivaltaisen toiminnan valmisteluun yhteiskuntaa vastaan. Mielestäni kirjoittaja on ollut perusrasisti jo pitkään ja ilman Jokelan tapauksia olisin ehkä tämänkin kirjoituksen ohittanut olkapäitäni kohauttaen ja päätäni pyörittäen. Rajat tulee johonkin vetää ja minä vedän omani tähän.
Jätän tältä osin päätösvallan Kauppalehden päätoimittajalle, joka blogeissa julkaistavista kirjoituksista vastaa.
Lisäksi aion nostaa asian esille tänään iltapäivänä KL-blogien 1-vuotis pippaloissa, vaikka sitten tunnelman pilaisinkin.
Vanhanen pääsi sairaalasta
Helsingin Sanomat, Muut lehdet palsta, 21.11.2007
Aamulehti: Korotukset eivät päätä huimaa…
Länsi-Savo: Vaatimukset koskivat käytännössä ainoastaan rahaa.
Demari: Tehy lähti hakemaan selvästi muita kunta-alan ryhmiä suurempia korotuksia ja myös sai ne. Niin tosin kävi jo edellisenkin hallituksen aikaan.
Keskisuomalainen: Naisten hyväntahtoisuutta ja sosiaalista mieltä on käytetty hyväksi. Tehyn ottelu päättää tämän.
Ilkka: Tehy on antanut esimerkin uudelle, rajummalle julkisen sektorin edunvalvonnalle.
Turun Sanomat: Koulutuspalkkaerästä puhuminen huvitti aikanaan SAK:n tuponeuvottelijoita. Nyt hymy lienee hyytynyt.
Karjalainen: Luultavasti julkisten alojen korotukset ovat korkeampia kun globaalien teollisten alojen, sillä kilpailu työn hinnasta on teollisuudessa kovaa mutta vähäistä julkisissa palveluissa.
Satakunnan kansa: Toisaalta on muistettava, että lisätulot poikivat myös kunnille ja valtiolle verotuloina lisäeuroja.
Taloussanomat: Nyt ilmassa on murroksen merkkejä: paperimiehet pelkäävät työttömyyttä, mutta sairaanhoitajat tietävät asiakaskuntansa vain kasvavan lähivuosina.
Kansan Uutiset: (Koska hallitus ei kantanut vastuutaan,)… siirtää se laskun pienituloisten, vanhojen ja sairaiden maksettavaksi.
Iltalehti: Onko työmarkkinoiden ratkaisut aina pakko jättää viimeisille tunneille?
Eipä uskoisi, että puhutaan samasta työtaistelu-uhasta.
Kauppalehden uutinen: Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) arvostelee voimakkaasti hoitajaliitto Tehyn työtaistelutapoja.
Myös pääministerin kannattaisi muistaa, että kyseessä oli työtaistelu-uhka, ei työtaistelu. Vanhana kansanedustajana hänellä olisi ollut monta vuotta aikaa sekä korjata jälkeenjääneisyyttä palkoissa että neuvottelujärjestelmää, joka ei kovin monia muita tehokkaita työtaistelukeinoja kuntasektorin ammattiyhdistyksille jätä. Kas kun ei ottanut kantaa ennen sovintoa. Vai tiesikö joutuvansa sairaalaan? Hän ei varmaan tuomitsisi MTK:n ja/tai Maalaisliiton aikoinaan uhkaamia ruoan luovutuslakkoja? Eiväthän ne toteutuessaan olisi vaarantaneet ihmishenkiä?
Muuta takkiin tarttunutta
Tehyn työtaistelu-uhan päättymisen jälkeen alkaa vähintään viiden SoTe-alalla toimivan ammattiliiton välinen sota reviireistä. Syytä onkin, jos alan henkilökunta aikoo pitää puolensa. Taitaa näillä näkymin voittajakandidaatti olla aika monella mielessä?
Saapas nähdä kuinka kauan Lastentarhanopettajat kestävät hampaatonta Kangasniemeä ja OAJtä? Jos tulospalkkaus koskisi myös kansanedustajia ja järjestöjohtajia vastaus olisi kai aika selvä? Kaikki muutkin AKAVAlaiset saivat mitä untuvikko Jalonen vahingossa lupasi. Ja maireat olivat ilmeet allekirjoitustilaisuudessa. Selittelyt Tehy-sopimuksen jälkeen olivat nekin, todella omaa luokkaansa.
Eipä näkynyt Tehy-tyttöjen tukilakkoja. Mitä nyt ammattitukija Rinne vähän lupaili.
Kuka on viimeksi muuten kuullut jotain SAK:sta? Onko se vielä olemassa?
Mitäköhän valtionvarainministeri todella sanoi maanantain lehdistötilaisuudessa? Tai oikeammin, mikä oli sanoman sisältö?
Kannattaisiko sittenkin tarkastella PARAS-hanketta ja kuntien valtionosuuksia vielä uudenmaan kerran? Maan tyhjentäminen ja väestön keskittäminen pääkaupunkiseudulle ei ole viisasta politiikkaa.
Arvoisa puolueaateli:
Vaikka politiikka nyt kärsi ensimmäisen kunnon arvovaltatappion, älkää pikaistuksissanne panko sairaanhoitajia ja veronmaksajia maksumiehiksi.
Ajatelkaa positiivisesti. Tämä voisi olla uuden paremman ajan alku.
PS.
Taitaa olla vaalit lähestymässä kun poliittiset blogaajatkin aktivoituvat.
Aselaki, turvakamerat vai kasvatus uusiksi?
Kävin viikonloppuna Heinolassa ja anoppi oli ystävällisesti säästänyt Itä-Häme lehdet luettavaksemme. Nyt löytyikin todellinen helmi uutiseksi. Lauantaina 17.11. uutisoitiin:
“Naista sakotettiin pikkupojan tukistamisesta
Heinolan käräjäoikeus määräsi 20 päiväsakkoa pahoinpitelystä naiselle, joka joulukuussa 2006 oli ryhtynyt liian rajuin ottein kurinpitäjäksi. Nainen oli ystävättärensä luona, kun tämän pojan ja tämän leikkitoverin kesken syntyi riitaa leluista. Naiset epäilivät, että vieras poika oli vienyt joitakin perheen oman lapsen leluista. Lelukiistaa selvitettäessä nainen tukisti poikaa ja retuutti häntä vielä korvasta, mistä johtuen asiaa jouduttiin selvittelemään lakituvassa.”
Mikä saa viemää tämän kokoluokan asian lakitupaan ratkaistavaksi? Paljonko tähän paloi yhteiskunnan rahaa?
Jaa, että mikä tässä nyt on niin ihmeellistä? Kun tuli mieleeni Jokelan surma.
En todellakaan kannata lasten ruumiillista kurittamista. Minulla on 4 lasta, joista kolme jo aikuisia. Eipä ole kukaan heistäkään väittänyt, että moiseen olisin syyllistynyt. Mutta tukistaminen ja korvasta retuuttaminen? Niitäkin on tietysti monen tasoisia. Ja aina saattaa olla erityisiä olosuhteita…
Kuitenkin kun kuuntelee juttuja koulukiusaamisesta, oppituntien rauhattomuudesta, haistatteluista opettajille, väkivaltaisiksi käyvistä oppilaista, opettajien arvovallan puutteesta jne. herää kysymys mitkä ovat opettajien mahdollisuudet, jos jo ilmeisesti leikki-ikäisten ojentaminen johtaa raastupaan. Olisiko mahdollista, että rinnastamalla tukistamisen ja korvasta “retuuttamisen” ruumiilliseen kurittamiseen tai väkivaltaan, olemme itse asiassa tehneet lapsillemme karhunpalveluksen?
Myönnän vapaaehtoisesti, että olen varmasti joskus tarttunut poikiani tukasta. Myönnän myös “retuuttaneeni” korvasta. Olen myös läppässyt sormille tai antanut luunapin. 2 - 3 vuotiaana. Eikä voimaa varmasti ole ollut kuin sen verran, että tunne on riittävän epämiellyttävä, että sen muistaa. Mutta eipä ole ollut yhdenkään kanssa ylläkuvatun kaltaisia ongelmiakaan. Ei edes murrosiässä.
Mikä on meidän vanhempien kasvatustehtävä? Olemmeko hoitaneet sen sillä, että sanomme kerran? kaksi? vai kymmenen? Ja entä jos ei sittenkään mene perille? Mitä teemme sitten? Siinäkö ne rajat ovat, jotka meidän pitäisi asettaa? Ja totta kai pitäisi selvittää asia puhumalla. Vaan jos ei onnistu, ei sitten niin millään? Millä se raja sitten asetetaan? Vai säästäisikö luunappi monelta elämän tulevalta kolhulta?
Voisiko olla, että säädetty laki on huono? Onko se johtanut siihen, että meidän vanhempien ainoa mahdollisuus, ääritilanteessa, on mennä lapsemme kanssa perheneuvolaan? koulukuraattorille? raastupaan? Ja niistähän se varsinainen kierre sitten alkaisikin. Vai onko laki antanut meille, tai ainakin osalle meistä, vain hyvän tekosyyn vetäytyä kasvatusvastuusta ja jättää se jollekin? Valtiolleko? Vai Kunnalle? Vaihtoehtona Tukistaminen? Korvasta “retuuttaminen”?
Haluan alleviivata, että puhun tukistamisesta tai korvasta “retuuttamisesta” ja ilmeisesti leikki-ikäisistä lapsista. En puhu remmistä, hakkaamisesta tai edes lyömisestä. Mutta en myöskään idiootiksi, typerykseksi tai tyhmäksi haukkumisesta, jota silloin tällöin olen joutunut äideiltä (en omaltani) kuulemaan ja, joka usein on mielestäni lapselle huomattavasti vahingollisempaa kuin jopa ns. “Koivuniemen herra”, jonka tunnen vain saduista.
Saako jo hengittää?
Juuri nyt, kun ensimmäisen kerran viestimet alkavat kertoa mahdollisesta läpimurrosta TEHYn työtaistelutoimenpiteen osalta saattaisi itse kullakin olla syytä hiukan reflektoida omia tuntemuksiaan. Työtaistelu ei vielä ole vältetty, ainakaan median mukaan. Mutta paremmalta näyttää.
Voisimme vain resignoitua ja todeta: näin näissä aina käy, viime metreillä saadaan aikaan sopimus. Ja kun sitä hetken aikaa pyörittelemme siitä tulee TOTUUS. Mutta niin ei aina käy. Miten kävisi, jos tulkintani tilanteesta olisi väärä? Jos ilmaan olisi päässyt pelkkä ankka? Entä seuraavalla kerralla? Nyt saattaa olla, että panokset vain ylittivät pelihalut. Mutta, entäpä kun seuraavalla kerralla joku pelureista toteaa: potti nokkiin!
Tietämättä yhtään mitään nykyistä enempää, saanen esittää muutamia toivomuksia:
- Siivotkaa nyt ihmeessä kunnallisen neuvottelujärjestelmän järjestökenttä.
- Luokaa järjestelmä, joka takaa julkiselle puolelle “kilpailukykyisen” palkkatason.
- Maamme terveydenhoitojärjestelmä ei voi olla vain lääkärivetoinen.
- Kaikki SoTe- sektorin viisaus ei ole Stakesissa ja ao. ministeriöissä.
- Muiden alojen (esim. TKK/Tuotantotekniikan) selvityksiin kannattaisi paneutua entistä tarkemmin.
- Työnantajamonopoli on ehdottomasti syytä rikkoa.
- Yksityistäminen ja ulkoistaminen edellyttää vain uudenlaista osaamista.
- Tilaaja-tuottaja on syytä irrottaa toisistaan.
Viimeinen pari uuniin
Nyt kun olemme saaneet kuulla, että TEHYn puheenjohtaja lihoo stressin vaikutuksesta ja pääministeri on joutunut sairaalaan virtsatiekivien vuoksi ensi viikolla uhkaava työtaistelu siirtyy uuteen dimensioon.
En muista, että mistään aiemmasta työtaistelu-uhasta olisi puhuttu näin paljon näin vähillä tiedoilla. Mutta tunnetta on heitetty kehiin tietoa korvaamaan. Yllämainitut uutiset kohottivat sen suorastaan TosiTV:n tasolle. Varmaan tässä alkaa ikäkin tehdä omat tepposensa, mutta onko todellisuutta, reaalimaailmaa enää olemassa?
Saapas nähdä kuka äänestetään seuraavaksi poistumaan Valtakunnan Sovittelijan Luolasta? Ja ketkä saavat siitä äänestää? Ja onko ryhmäkuri voimissaan? Ja mitä tapahtuu seuraavassa jaksossa?
Jälkiviisastelua
Olen useimmiten pitänyt YLEn Jälkiviisaista. Nyt en. Eikä ollut paljosta kysymys. Vain samanlaisuuden korostumisesta. Kun kaikki keskustelijat edustavat samanlaista ajatus- ja asennemaailmaa niin eihän siitä mitään synny. Ei se pane havaitsemaan virheitä omissaan. Ei se vaadi perustelemaan. Se panee hymistelemään.
Varmaan kyseessä oli ensisijassa aikatauluongelma. Toivottavasti.
Ja kun ajankohtaisista yhteiskunnan ja kansalaisten kannalta merkittävistä keskustelunaiheista ei todellakaan ole puutetta. Sääli. Mutta onneksi YLEllä ei enää ole sähköisen viestinnän monopolia. Enää sillä on vain lupamaksumonopoli.
Hyviä kysymyksiä
Tehyn työtaistelutoimi, Demareiden oppositio, Fortumin johdon palkat, Savupiipputeollisuuden alasajo, Jokelan verilöyly, USA:n sub-prime. Mikä mahtaisi herättää meitä tarpeeksi ryhtymään toimeen? Kyse on arvojen, asenteiden ja rakenteiden suoritustilasta. Ovatko valtion kortit enää kenenkään kädessä?
KL Uutisblogissa tänään:
”Valtion ja eduskunnan kontolla on liikaa ratkaisemattomia ongelmia, jotka liittyvät Suomen tulevaisuuteen: miten hoidetaan ikääntyminen, koulutus, yliopistot, terveydenhoito, liikenneväylät, tutkimus ja kehitys, toimintaympäristön parantaminen, energiansaanti, työvoimapula. Ovatko nämä ongelmat jotenkin periytyneet jostakin ja kaatuneet vasta nyt yllättäen kerralla syliin? Pitäisikö huutaa valtiota apuun?”
Blogissaan Kuulaa tulee esitti viime viikkojen tapahtumisista todella hyvän kysymyksen: Onko tällä kaikella yhteinen selitys? Kuten kommentissa sanoin, mielestäni on.
Viime sunnuntain Hesarin luettuani, ajattelin kommenttini loppuun lisätä vielä yhden näkökohdan. Näkökohdan, joka liittyy kasvuyritysten synnyttämiseen ja luovuuteen laajemminkin. Niillä kun on yhtymäkohtia tapaamme toimia. Mutta menköön nyt omana juttunaan.
Luovuus ja yrittäjyys ja yhteisöllisyys
Jos lähtisi liikkeelle kasvuyhtiöistä ja ehkä vähän kauempaa. Palattuani ulkomailta keväällä 1991 jouduin varsin nopeasti havaitsemaan palanneeni työttömäksi. Vuoden suruajan jälkeen, jonka aikana kansamme talouden kaikki mittarit, työttömyyttä lukuun ottamatta, osoittivat jyrkästi alas heräsin ja ryhdyin työllistämään itseäni. En palkallisesti, vaan ihan tekemisen kannalta. Koska oma osaamiseni ei ole mitään erityisen konkreettista, päädyin keräämään, ensin ympärilleni ja sitten ympärillemme kasvavan joukon samassa tilanteessa olevia eri alojen osaajia. Rahaa ei satsannut kukaan mutta kaikki toimi yrityspohjaisen toimintamallin puitteissa. Jokainen antoi ja otti hyötyjä omasta ja toisten osaamisesta ja kokemuksista. Työllistäminen muuttui työllistymiseksi.
Sitten työvoimahallinto ryhtyi panostamaan työllistettävillä ”toimistovastaavilla”. Tarkoitus oli hyvä, mutta siitä alkoivat ongelmat. Päällepäsmärien joukko heräsi. Ensin ”asiakkaissa” – miksi teille maksetaan palkkaa, minulle ei – sitten ”rahoittajissa” – mitkä ovat palkollisen tarjoamat palvelut, työaika, vastuut jne. Mielestäni aivan perusteluja näkökohtia kummallakin. Mutta sinne sitten hävisivät yhteisöllisyys ja omaehtoinen tekeminen. Minä itte alkoi voittokulkunsa. Ne muut olivat kilpailijoita. Heille ei enää omaa osaamista jaettu, se kun olisi ollut itseltä pois. Työllistyminen muuttui työllistämiseksi.
Aiemmin, kun lama iski, vähänkään varttuneemmilla ns. erikoiskoulutetuilla ei tuntunut olevan muuta mahdollisuutta kuin tavalla tai toisella työllistää itse itsensä. Monilla oli osaamista reilusti yli oman tarpeen, mutta yrittäjyystaustaa vain harvalla. Siispä virittelemään tapoja joilla yrittäjäksi ryhtymistä voitaisi tukea. Yrittäjyysvalmennus, lisäkoulutus joillain aloilla, uusyrityskeskukset, yrityshautomot lähtivät pitkälti liikkeelle näiltä pohjilta. Ja niin kauan kun ”hallinta” oli yksityisillä ihmisillä ja yrityselämällä, asiat etenivät ihan mallikkaasti.
Mutta julkishallinto ml. järjestöt olivat sitä mieltä, että koulutus ja valmennus kuuluvat oppilaitoksille, samoin yrityshautomot. Ja suomalaiseen tapaan niille alueille kyllä kaadettiin rahaa ja kasvatettiin ja pönkitettiin hallinnon jo muutenkin rahoittamia oppilaitoksia. Ne harvat yrittäjävetoiset tai muuten alueella toimineet yksityiset yritykset joutuivat viimeistään siinä vaiheessa vetäytymään näiltä aloilta, kun viranomaiset alkoivat laajassa mittakaavassa kilpailuttamaan. Koska sitähän ei julkishallinnossa osata. Hyvää kun ei saa halvalla. Yksityinen tarjoaja ei valtion tukirahoja juurikaan saa, eikä siksi ole hevin hinnalta kilpailukykyinen. Ei kyllä kiinnostuskaan kauan riittänyt varsinkaan sen jälkeen kun kävi ilmi, että yritysvalmennukseenkin ohjattiin työttömyyskorvauksen menettämisen uhalla. Joten erilaiset julkisesti rahoitetut oppilaitokset käyttivät aikaansa keskinäiseen kilpailuun laadullisesti heikentyvällä tarjonnalla ja julkisilla varoilla.
Tuntemani hautomoverkon lähtökohdaksi virkamies harkitsi oppilaitokset, erityisesti yliopistot ja korkeakoulut. Taas kerran lähtökohta oli tavallaan perusteltavissa, haluttiin HiTechiä. Ja rahoittavan virkamiehen on niin äärimmäisen paljon helpompi keskustella toisen, hallinnoivan virkamiehen kanssa. Se, että tähän mennessä koulutuksen, erityisesti yliopisto- ja korkeakoulutuksen katsottiin tappavan yritteliäisyyden, ei ratkaisussa paljon painanut. Niin kuin ei sekään, että yrittäjyys ei ole oppiaine vaan yritteliäisyyden verotuksellinen ilmenemismuoto. Erilaisuus on yrittäjyyden moottori, ei samanlaisuus. Mutta luonnollisesti hallintohenkilön elämä helpottuu kun puhutaan pienistä määristä samanlaisia siementason yrityksiä. Eikä leipä lopu vaikka haudottavat eivät kasva, kerran rakennettua kun ei hevin pureta.
Myöskään ei haluttu ymmärtää, että lukumäärä luo laatua. Yrittäjyys on useimmille aloittelijoille niin vieras ympäristö, että toimialalla ”*.tech´illä” ei juurikaan ollut väliä. Sen olisi hoitanut terve kunnianhimo kun osaamista olisi kerätty tarpeeksi itse yrittäjyydestä ja todettu, että kyllä sitä näinkin elää. Ja nyt sitten taivastellaan, kun hautomoyritykset eivät kasva. Näillä lähtökohdilla ja hautomoihin valinnan kriteereillä ei sen pitäisi olla kauhean hämmästyttävää. Kyse on vain virkamiehen valittujen taloudellisesta tukemisesta. Valitettavan usein tuensaajat ovat oppineet vain sen, miten turvataan julkisten tukien saanti.
Samoihin aikoihin, laman alkuvaiheessa, elinkeinoelämä harkitsi panostamista uusien yritysten synnyttämiseen uusyrityskeskuksien avulla. Tarkoituksena oli siirtää yrityselämän osaaminen yrittäjyyttä harkitsevien käyttöön. Ei siten, että yritykset rahoittaisivat neuvovan ”virkamiehen” vaan siten, että elinkeinoelämässä toimivat neuvoisivat yrittäjäkandidaatteja kehittämään taloudellisesti kilpailukykyisen liikeidean, joka myös on kannattavasti hänen toteutettavissaan. Ja alusta lähtien kävi selväksi, että julkisen vallan mukaantulo hallintoon rapautti toiminnan. Suurin osa keskuksista ei juurikaan käyttänyt elinkeinoelämän maksutonta asiantuntemusta, eivätkä kunnat ja valtio antaneet tälle panokselle arvoa muuta kun juhlapuheissa. Arvoa tuntui olevan vain sillä rahamäärällä, jolla he ”tukivat” toimintaa ei sillä osaamisella, joka vain heillä on antaa. Ja sen lauluja johtaja laulaa, jonka leipää syöt. Joten jahkailuun ja pelkkään maksamiseen kyllästyvä elinkeinoelämä vetäytyy vastuusta. Hoitakoon julkinen valta myös yrittäjyyden edistämisen….
Mikä on sitten se kuvittelemani yhteinen selitys
Meillä asiat halutaan hallinnoida hyväksi. Ei meillä haluta sietää uutta ja erilaista. Meillä samanlaisuus, tasa-arvo, konsensus, pysyvyys on kanonisoitu. Porukka päättää. Erilaisuus, muutos, kehitys ovat tuntematonta, uhkaavaa ja vaarallista. Siinä kun joutuu valitsemaan ja sitoutumaan. Ja aika suurella todennäköisyydellä tekee myös virheitä. Ja pienessä maassa virheitä on mahdollista tehdä vain kerran. Sen jälkeen olet luuseri. Ja siitä kuka on luuseri, siitä päättää porukka. Se porukka, joka ei ole tehnyt virheitä. Tai ainakaan ei ole jäänyt niistä kiinni. Ja kun päättäminen on niin vaikeaa, päättäjinä ovat ne ”poliittisesti” kyvykkäät, broilerit. (Eivät yksinomaan puoluepoliittiset broilerit.) Ne jotka eivät uraansa ja mainettaan kaiken maailman haihatteluihin sido. Ne, joille politiikka on valtaa ja ura. Ja auta armias, jos kuviteltu valta tai ura joutuu vaaraan. Sitten käytetäänkin koko sosiaalinen verkosto ja pääoma uhkaajan tai kuvitellun uhkaajan ruotuun panemiseen. Jos siinä samalla kehitys hidastuu tai estyy kokonaan, hällä väliä. Oma valta ja ura turvattiin.
Tämä ”hallinto” toimii jo lapsesta alkaen. Se mahdollisesti vielä vauhdittui laman aikana kun oman toimeentulon turvaaminen pakotti tekemään töitä ”vuorotta”, kun epävarmuus jäyti perheen huoltajia, kun talouden vaikeudet rikkoivat perheitä. Ja jättivät lapset laskun maksajiksi.
Kuten jo monessa aiemmassa kirjoituksessani olen väittänyt olemme mielestäni luoneet itseään ruokkivan yhteiskunnallisen rakenteen, jonka muuttaminen ei enää äänestäjiltä onnistu vaikka haluakin olisi. Rakenteen vaikutuksia yksittäiseen kansalaiseen, iällä ei väliä, voisi kuvat termeillä SVABODA ja SOROMNO.
Ensimmäinen SVABODA kuvaa minulle kurittoman, kuvitellun riippumattomuuden ja vapauden hullaannuttamaa laumaa, joka ei katso olevansa vastuussa mistään eikä kenestäkään. Omat itsekkäät vaistot ohjaavat laumaa ja sen osasia. Lauma on oikeassa ja poikkeavuudet eliminoidaan, tavalla millä tahansa.
Toinen SOROMNO taas täydellistä piittaamattomuutta, puuttumattomuutta, hällä väliä asennetta kaikkeen ja kaikkiin, niin kauan kuin oma mukavuus ei siitä kärsi. Sitä ajattelutapa, joka ilmenee myös ajattelussa, että kyllä valtion ja/tai kunnan ja/tai jonkun viranomaisen tai asiantuntijan täytyy tämä hoitaa…. Kunhan ei itse tarvitse.
Ja näin Uutisblogissa eilen. Synkkää on. Marraskuinen pimeys painaa taivaan niin alas, että pää on vaarassa puristua kasaan. Uutisista vyöryy synkkyys toisensa perään….
Mutta:
Kyllä Herra airot antaa,
mutta itte tarttis´soutaa.
Kannattamatonta
Keskeinen savupiipputeollisuutemme näyttää olevan henkitoreissaan. Yksi toisensa jälkeen yhtiöt ilmoittavat leikkauksista, irtisanomisista, tuotantolaitosten lopettamisista, sulkemisista. Oletan, että kyse ei ole pelkästä “devalvaatio demonstraatiosta”. Niinhän metsäteollisuus ja suomalainen yhteiskunta korjasi kilpailutilanteensa ennen Euro aikaa. Syklikin on aika lähellä oikeaa.
Kymmenisen vuotta olemme olleet tietoisia siitä, että ainakaan kansallisella päätöksellä devalvaatio ei enää ole käytettävissä oleva vaihtoehto. Eikä yksikään suuri Euro-maa ole ollut eikä tule koskaan olemaankaan niin yksipuolisen riippuvainen metsäteollisuudesta kuin Suomi. Oletan metsäteollisuuden tehneen voitavansa. Tekikö muu osa yhteiskunnasta omansa? Päätellen tämän tulosopimuskierroksen tapahtumista, sitä sopii epäillä.
Pääoman, raaka-aineen, energian, työn ja logistiikan hinta. Siinä kai ne metsäteollisuuden keskeisimmät kustannustekijät ovat? Mihinkä niistä voimme itse vaikuttaa? Olemmeko kansallisella tasolla tehneet voitavamme? Voisimme varmaan vieläkin tehdä jotain, jos haluaisimme? Haluaisimmeko? Vai annammeko asian vain olla? Kuten aina aiemminkin kun kansallisella päätöksenteolla olemme antaneet yhden jos toisenkin toimialan kuolla luonnollisen kuoleman. Menköön metsäteollisuuskin.
Ei metsäteollisuuden tuotteiden kysyntä maailmalla loppunut ole. Kalikat, paperit, vanerit ja pahvit tekevät maailmalla edelleen kauppansa. Kyse on hinnasta.
PS.
Maassamme on vain kaksi raaka-ainetta. Puita ja päitä. Jos valita täytyy niin lopetaan toki mieluummin puiden käyttäminen.
PPS. Eikä tästäkään haittaakaan ole: http://www.kemijarvenmassa.fi/
Eduskunta esteellinen päättämään
Hallitus on antanut lakiehdotuksen eduskunnalle, jolla pyritään turvaamaan kansalaisille oikeus elämään ja terveyteen. Ihan hyvän niin. Se on hallituksen velvollisuuskin. Jo perustuslainkin perustella.
Nyt ensin keskustellaan siitä, pitäisikö mahdollinen poikkeuslaki päättää tavallisessa vai perustuslain säätämisjärjestyksessä. Ero on melkoinen. 5/6 enemmistö panee opposition temppelin harjalle, muuten riittää yksinkertainen äänten enemmistö, siihen riittävät nykyhallituksen napinpainajat. Voisin kuitenkin kuvitella, että nykyinen hallitus haluaisi ensin mainitun. He nimittäin vastaavat perustuslain noudattamisesta. Opposition, eli lähinnä demareiden, ei paljon kannattane hymistellä viattomuudessaan. Rajavartijalaki, vain pieni aika sitten, osoittaa riittävän selvästi, että kyse ei ole poliittisesta ideologiasta vaan vallan mukanaan tuomasta “vastuusta”. Risikon peruskoulutuskin on mielenkiintoinen, varsinkin verrattuna toimenpiteisiin joihin hän katsoo olevan pakko ryhtyä. Itse toivoisin toimivani samanlaisessa tilanteessa samoin.
Kokoomuksen “vaalilupaus” on kääntynyt sitä itseään vastaan. Kertokaa miten saataisi ns. suuri yleisö ymmärtämään, että 500 € per kuukausi EI ollut kokiksien tai ainakaan yksin kokiksien lupaus! Itse asiassa he lienevät kuitenkin toteuttaneet lupauksensa 150 miljoonalla. Se, että kuntatyönantajat ryssivät on toinen asia. Mutta ei ongelmakaan poistunut.
Saattaa tietysti olla, että Katainen tai hänen esikuntansa ei ymmärtänyt mihin 150 miljoonan lisäraha neuvotteluissa johtaa. Kaiken maailman hyeenat kerääntyvät välittömästi haaskalle. Lääkärit, insinöörit, ekonomit, opettajat jne, ne todelliset tarvitsijat, pääsivät apajille. Raha hävisi pohjattomaan, kateuden kiinni hitsaamaan mustaan aukkoon - kuntasektoriin. Varsinainen tarvitsija, terveyshuolto tai vielä tarkemmin sairaanhoitajat eivät tasokorotustaan saaneet.
Nyt sitten on tultu tilanteeseen, jossa sairaanhoitajat pannaan temppelin harjalle ja mahdolliset tulokset siirtyvät ilmeisesti niille, jotka ovat olleet hiiren hiljaa. Erityisesti Super ja AKAVA. Sääli. Se on, tai voisinko sittenkin toivoa että olisi, jälleen kerran osoitus siitä, että Suomessa lojaliteetit palkitaan, ei työ eikä tulokset. Todella toivon, että olen väärässä.
Mutta, päättää eduskunta mitä tahansa, se on esteellinen omassa asiassaan. Kaikkien kunnallisen työnantajaporukan edustajien nimien perässä on lyhennyksiä: Kesk., Kok, SDP, Vihr…. Ja päätökset meillä tulevat puoluetoimistoista. Eli puolueet päättävät työnantajina laista, joka määrittelee millä hinnalla heille työtä tekevien tulisi työpanoksensa luovuttaa.
Saapas nähdä miten tämäkin paskamaisuus niellään.
Laatua koulutukseen
Olen pari kertaa joutunut jo sen kohteeksi, että kommenttiani ei uutisblogissa julkaista. Tässä taas sellainen. Nyt eilisen Ilkka Lammen jutun Yliopistoihin pitää lisätä kilpailupainetta yhteydessä. Katsotaan nyt sitten julkaistaanko se omana kirjoituksenani, muutamilla tarkennuksilla höystettynä?
”No nythän sinä jutun murjaisit. Oletko yhtään ajatellut miten pyhää järjestelmää sohasit? Kuinka monta poliittista satraappia joutuisi työttömäksi jos, tarkoitan todella jos rationaalinen ajattelu ohjaisi suomalaista koulutuspolitiikkaa? Me emme silloin puhu sadoista vaan tuhansissa.
Meillä koulutuspolitiikka on perinteisesti ollut aluepolitiikkaa. Ja niin kauan kun kolme suurinta puoluetta ohjaavat eduskuntaa niin kauan se myös sellaisena säilyy. Varaa meillä ei moiseen ole, mutta maksumiehinä toimivat onneksi vasta tulevat sukupolvet. Sen lisäksi, että meillä on liikaa yliopistoja, meillä on liikaa näiden eri yliopistojen paikallispisteitä. Kohta joka kylän varmaan saadaan kaikkien yliopistojen edustus.
Sen lisäksi jokaisella itseään kunnioittavalla yliopistolla, korkeakoululla ja ammattikorkeakoululla ja varmaan jo ammattikoulullakin on oma täydennyskoulutuskeskuksensa. Virallisesti niiden kai tulisi tarjota osaamista markkinaehtoisesti julkiselle ja yksityiselle sektorille. Eipä onnistu. Useissa tapauksissa niiden opetuksella ja työelämän käytännöillä on vain vähän, jos ollenkaan tekemistä toistensa kanssa. Raha vain haetaan valtion toiselta luukulta, esimerkiksi paikallisesta TE-keskuksesta. Ja loppujen lopuksi keskeisin yhteiskunnallinen lisäarvo on opettajina toimivien työllistäminen ja apparaatin hallinnoiminen.
Erilaisilla porkkanarahoilla ja muulla hallinnollisella painostuksella rakennetaan kaksin ja kolminkertaisia rakenteita nyt kai Helsinkiin, Kuopioon ja Turkuun. Sailas puhuu 500 miljoonasta eurosta joka ei kuulemma ole keltään muulta pois. Ja huvittavinta on, että me ilmeisesti nielemme moisen typeryyden?
Vaikka Raimolla olisi VVM:ssä yksityinen rahantekokone, jonka perusteella hän uskaltaisi näin väittää on muistettava, että rahalla on aina vaihtoehtoisia käyttömahdollisuuksia. Esimerkiksi muun yliopistolaitoksen, korkeakoululaitoksen tai koko muun koululaitoksen kehittäminen? Tai vaikka sairaanhoitajien palkkoihin? Tai puolustuslaitoksen materiaalihankintoihin? Tai nuorten mielenterveyspalveluihin?
Kaikki ja alleviivaan KAIKKI edellytykset huipputulosten saavuttamiseen yliopistoissa ovat jo olemassa. Tarvitaan vain osaamista, halua ja yhteistyötä. Ei hallinnollinen kikkailu luo koskaan huippuja, pelkästään keskinkertaisuuksia ja lisää hallintovirkoja.
Kaikki saattaa kuitenkin osiltaan olla 1960 ja 1970 luvun hallinnonuudistushölmöilyn seurausta. Yhteiskunnallinen tilanne on muuttunut. Yliopistot tarvitsevat ulkopuolisen hallituksen, josta poliitikot, opettajat ja opiskelijat pysyköön poissa. Ehkä sillä tavalla voi saada aikaan todellista yhteiskunnan kehittämistä?”
Välittämistä vai asiantuntija-apua?
Jokelan murhia ei olisi saanut tapahtua. Ei Myyrmannin itsemurhapommitustakaan. Ei Porvoon perhesurmaa. Eikä montaa muutakaan karmeata tapahtumaa tässä epätäydellisessä maailmassa. Mutta ne ovat tosia, faktoja.
Ja monet meistä kysyvät miksi ja miten ne voitaisi estää. Eikä kellään meistä ole sitä ainoaa oikeaa vastausta kumpaankaan kysymyksen. Kun sitä ei ole.
Paidassa luki: Humanity is overrated - Ihmisyys on yliarvostettua. Siitäkö tässä on kysymys? Vai siitä, että ihmisyys, välittäminen, vastuu itsestä ja muista on jätetty pelkästään ammattilaisille? Koko elinaikanani on hyvinvointivaltion kehittäminen ilmeisesti perustunut ajatukseen, että on yhteiskunnan asia huolehtia siitä, tästä tai tuosta. En jaksa uskoa, että syntyneen julkisen apparaatin rakentajillakaan olisi ollut mielessään tavoite, että sen tulisi korvata ihmisen välittäminen lähimmäisestään. Valitettavan usein siltä kuitenkin tuntuu. Puuttumattomuus, yksilöllisyys ja itsekkyys ovat saaneet hedelmällisen maaperän. Julkisen vallan asiantuntijoiksi palkatut hoitavat kaiken muun parhaiten.
Tuntuu siltä, että kukin meistä jaksaa enää välittää vain itsestään. Ei riitä aikaa. Ei puolisolle, lapsille ei vanhemmille eikä sukulaisille. Ei ystäville eikä lähimmäisille. Ja samalla ei aikaa kuitenkaan riitä edes itselle, eikä omalle ihmisyydelle.
Mikä meitä vaivaa?
Otan osaa lähimmäisten suruun.
Petoja pääkaupungissa
Kettu kuvattuna keittiön ikkunasta tänään sunnuntaina 4.11.2007 klo 13.27 Munkkiniemessä. Tämäköhän nyt on seurausta tästä paljon mainostetusta ilmastonmuutoksesta? Itse olen ikäni näillä seuduilla asunut, mutta ensimmäisen luonnossa elävän kettuni bongasin vasta nyt.
