Sataa vai paistaa
30.5.2007 15.08 | hakki47 | Hyvinvointi, Asiakaspalvelu ja viestintä
Kyllä tietotekniikka on ihmeellistä.
Runsaan vuoden käyttänyt Helsinki Testbed iä selvittääkseni lähialueeni sään kehittymistä reaaliajassa. Olen pelkällä kaupunkilaisjärjellä päässyt tarkempiin ja varmempiin “henkilökohtaisiin” sääennusteisiin, kuin julkisesti maksutta tarjolla olevilla sääennusteilla. Tiedän esim. entistä tarkemmin kannattaako ulos lähteä ilman sateenvarjoa, sateenvarjon kanssa vai eikö kannata ollenkaan. Tiedän odottaako Lahden tiellä pohjoiseen tai etelään ajettaessa myrskyä vai aurinkoa, jäätä vai loskaa ja onko järkeä viedä pyykkiä ulos kuivamaan. Mielestäni ensimmäisen kerran voin optimoida ajankäyttöni sään suhteen.
Kerrankin saan vastinetta niille veromiljoonille, jotka sijoitamme meteorologiaan.
Mutta oi ja voi. Tätä kirjoittaessani näytetyt tiedot ovat 6 tuntia vanhoja. Ovatko ne sitä tarkoituksella, että “poisoppisin” palvelusta? Sillä Helsinki Testbed on projekti. Se päättyy viimeistään syyskuussa 2007.
Millä tavalla voisimme välttää vuoden 2006 Tuottava Idea (?) palkinnon saaneen palvelun katoamisen? Projekti tuskin on toteutukseltaan niin kallis, etteikö sitä voisi jatkaa kansalaisten bonuspalveluna maksutta entistäkin laajemmalla alueella, jos tahtoa riittää. Mutta riittääkö sitä? Vai tarvitseeko Ilmatieteen laitos suhteettoman paljon lisävaroja, joita ei vähemmän tärkeiltä oman toiminnan alueilta voi kursia kokoon?
0 kommenttia
Olkahisen koululle pääkaupunkiseudun InnoAMK:n 500 M€
30.5.2007 9.12 | hakki47 | Hyvinvointi, Työelämä, Uutiset, Politiikka, Ihminen
Virkamies on minua aina kiinnostanut elämänmuoto. Olen valitettavan usein ollut heidän kanssaan tekemisessä ja kerta kerralta ihmetykseni kasvaa. Miten on mahdollista, että sinänsä ilmeisen älykkäät ihmiset toimivat niin täysin käsittämättömillä tavoilla toimiessaan virassaan? Koska havaitsemani mukaan ero on sama kuin yksittäisen venäläisen ja Venäjän valtion välinen, saattaa olla, että tsaristisen alamainen hallintobyrokratia on yhteinen nimittäjä. Koska se on vallanpitäjän kannalta ideaali, ei edes neuvostomahti edes alkuaikansa idealismissa voinut/halunnut sitä pois kitkeä.
Viimeisin bongaus on tapaus Olkahisen koulu Tampereella. Joku porukka, ilmeisesti koulun opettajat tai vanhemmat tai molemmat on kehittänyt jotain uutta, ratkaisemaan poikien ja tyttöjen kehittymisongelmia koulussa. Kannattaa tietysti muistaa, että ao. koulu toimii ala-asteikäisten opinahjona, eli juuri niiden kanssa joiden varaan kansallisia innovaatioita pitäisi tulevaisuudessa rakentaa.
Tämä uusi juttu oli opetuksen antaminen osin sukupuoliperusteisissa luokissa (tytöt keskenään, pojat keskenään) ja mm. perusopetuksen (kirjoittaminen, lukeminen, laskeminen, käsityöt) toteuttaminen siten, että pojat kiinnostuvat oppimisesta ja tytöt saavat rakennettua itsetuntoaan vahvemmaksi. Jos jotain pitäisi opetusalalla rahoittaa, niin tällaisia yrittämisiä.
En halua arvioida miksi ao. koulu joutuu kokeilunsa lopettamaan. Sillä voi olla ihan järkeenkäyvät syyt. Ja varmasti vain sellaiset tuodaan esiin, kun asia nyt on tullut kansalliseen julkisuuteen. Mutta meidän tasapäisyyttä ihannoiva yhteisömme on tunnettu myös kateudestaan.
Ehdotan, että
otsikossa mainituista “ylimääräisistä” rahoista irrotettaisi riittävä määrä Olkahisen koulun kokeilun jatkamiseen.Se tulisi lisäksi korvamerkitä siten, että vain uudistusta ajaneet tahot saavat osallistua lähestymistapansa kehittämiseen määräajan.
7 plus 2 on 9. Onhan?
16.5.2007 11.46 | hakki47 | Raha & valta, Uutiset, Politiikka
Yritin kommentoida päivän uutisblogia. Mutta yritettyäni otsikossa mainitulla yhtälöllä tuloksetta kolmeen kertaan käytän kommenttia omassani.
Olet Jenny aivan oikealla asialla. Tätä soppaa kannattaisi tonkia tosi syvältä. Jostain “muualta” löytyy 500 - 1000 M€ uuden innovatiivisen ammattikorkeakoulun perustamiseksi pääkaupunkiseudulle samalla kun perusopetuksesta, terveyden-, sairaan- ja vanhustenhoidosta tiristetään viimeinenkin säästösentti. Ja miksi?
Ettei vain olisi niin, että viimeksi mainituissa ei ole seksikkyyttä? Nyt kaikella mihin liitetään sanat luovuus, innovatiivisuus tai esimerkiksi yrittäjyys sen sijaan on seksiä. Lisäksi joku tai muutama saa sulan hattuunsa ja nimensä historiaan. Ja kun rakenteet tukevat toisiaan, historia on voittajien historiaa ja korppi ei korpin silmä…. niin paikka kipsipäänä on taattu. Vain hyvin harvat saavat nimensä historiaan tekemällä arkisia asioita oikein.
Tätähän tämä on.
Adopt-An-MP
11.5.2007 10.10 | hakki47 | Harrastukset, Raha & valta, Työelämä, Politiikka, Media, Puolustaminen
Tuo eilinen kokemus Vertaisverkon etuja blogaajalle? - kauppalehtiblogaajat innoitti taas kirjoittamaan.
Netillä ja netissä voi tehdä kaikkea kivaa. Ja hauskinta on se, että sitä voi tehdä käytännössä ilmaiseksi. Eikä edes tarvitse olla hullu nauttiakseen tästä halvasta huvista. Blogit, pelit, musiikki videot, sanakirjat, kartat, puhelinsoitot jne. jne. Kuka mistäkin tykkää. Ja tärkeintä on se, että saa itse valita ja päättää. Kaikkea kun ei voi hallita.
Otsikoin em. juttuni Vertaistueksi koska olen sitä mieltä, että siitä nimenomaan oli kysymys. Toki olen jonkun mielestä varmaan markkinahäirikkö kun en käänny kaupallisten palvelujen puoleen. Toimeni alensi siis BKT:tä. Mutta en tunne siitä lainkaan huonoa omaatuntoa. Syyllistyin nimittäin jo ostaessani lisämuistia läppäriin samaan rikokseen. En ostanut tarjottua asennuspalvelua (19,90 €). Ajattelin kehittää itseäni ja ottaa riskin.
Olen taivastellut kaiken maailman ihmisille koneeni toiminnan jatkuvaa hidastumista. Viimein eräs ystäväni totesi: liian vähän keskusmuistia, tuplaa se ja ongelmat häviävät. Kertoi vielä minne mennä ja paljonko maksaa (noin 37 €).
Aloittaessani en edes tiennyt mihin se vekotin pitäisi asentaa. Muistui mieleeni, että staattinen sähkö voi vaurioittaa muistin, joten varovainen olin. Selvitystyö edellytti ruuvimeisseliä. Ensimmäisen kannen takana oli klöntti, johon ei voinut liittää mitään. Taisi olla kovalevy? Väärä paikka. Mutta seuraavalla onnisti. Siellähän oli samanlainen vempain kuin muistin mukana tulleessa Yleisasennusohjeessa. Sinne vaan kampa sisään, ohjeen mukaisesti ja voila. Kaiken piti olla kunnossa. Vaan eipä ollut. Mutta Mobile Cowboy auttoi, vertaistuki toimi.
Niin, mutta se innoitus. Saatuani läppärin toimimaan tutustuin taas uudella innolla kaikenlaisiin uusiin blogeihin ja törmäsin loistavaan ideaan. Minua kun elokuvat, musiikki tai urheilu eivät juurikaan saa syttymään; minut sytyttää (joskus) mm. yhteiset asiat ja niitten hoitaminen eli politiikka. Tai oikeammin minua turhauttaa politiikan rapautuminen. Nyt minua innosti uusi mahdollisuus jonka netti tarjoaa jos riittävän moni on kiinnostunut. Adopt-An-MP
Onko kukaan rakentanut Suomeen julkista foorumia, jossa vapaaehtoiset/kiinnostuneet keskittyisivät seuraamaan yksittäisen kansanedustajan tekemisiä vaalikauden aikana? 200 vapaaehtoisella katettaisi 200 kansanedustajaa. 2000 vapaaehtoisella seuranta saisi enemmän syvyyttä ja foorumi voisi toimia vaalikoneita tehokkaampana tietolähteenä seuraavissa vaaleissa. (Lähinnä yksittäisten kansanedustajien, mutta myös puolueiden toiminnasta.) Jos vapaaehtoisia/kiinnostuneita olisi 20 000 siitä voisi jo muodostua kansanhuvi. Saattaisivat kansanedustajien valintakriteerit jopa muuttua ja äänestysaktiivisuus lisääntyä?
Vapaasti tätä voisi kasvattaa myös muille alueille, esimerkiksi: Adptoi presidentti, ministeri, puolue….
Mitä mieltä olette?
Onneksi olkoon viivan alle
15.5.2007 9.56 | hakki47 | Työelämä, Politiikka, Virkamiehet, Ihminen
Onneksi olkoon viivan alle. Perusteltu ja tasapuolinen kirjoitus ja kommenteista päätellen ilmeisen traumaattisesta asiasta.
“Väitän kuitenkin, että Suomessa pinnan alla sitkeästi elävä hurriviha kuitenkin kumpuaa juuri tästä kieliopiskelun pakollisuudesta, ei siis siitä että suomenkielisillä olisi sinänsä jotain suomenruotsalaisia ihmisiä vastaan.”
Kuulun niihin jotka eivät tunne hurrivihaa. En Ruotsin ruotsalaisia, Ruotsin muunmaalaisia, Suomen ruotsalaisia enkä Suomen ruotsinkielisiä kohtaan. Enkä oikein usko edellä siteeraamaani väitettäkään. Viha on aika voimakas tunne. Ja vajaat tuhat vuotta pitkä aika. Ja sitä paitsi, ainahan meillä joku jotakuta ja jollain tavalla erilaista “vihaa”. Muunmaalaiset, vähemmistöt, eri ikäiset, ei sukupuoliset, eri ammatilliset… jokainen saa osansa joltain. Kaikkien vihattujen jälkeen ei jää kuin se peilissä oleva jäljelle. Ehkä voisimme keskittää huomiomme poistamaan “pakkovihaamisen”?
Itse kirjoituksesta ja pakkoruotsista. Olen kuulunut niihin joita pakkoruotsi ei ole häirinnyt. Ei vaikka yo-kirjoituksissa aineesta reputin ja toisella kerralla sain varmaan armosta appron, 2 pistettä yli hylkäämisrajan. Uskoisin, että aika alkaisi jo olla kypsä pakkoruotsin poistamiselle. Jos ei muusta syystä niin vaikka siksi, että välttäisimme tulevaisuuden vaatimukset pakkovenäjästä. Muutenkin meidän tulisi lisätä valinnanmahdollisuuksia kielten opiskelussa. Ei englanti ole ainoa maailmankieli. Ja muitakin kuin maailmankieliä tarvitaan.
“Samalla valtion ja kuntien kielitaitovaatimukset tulisi poistaa kaikista muista viroista kuin niistä, joissa todellisuudessa joskus myös kohdataan huonosti suomea puhuvia ihmisiä.” Ja silloin edellyttää mahdollisuuksien mukaan niiden kielten osaamista, jota asiakkaat puhuvat.
Pysyvä linkki | 2 kommenttia »
Ei vielä ole totuuden hetki
2.5.2007 20.10 | hakki47 | Uutiset, Politiikka, Puolustaminen
Pronssisotilas, USA:n ohjuspuolustusverkko, Suomen NATO-optio, Serbian tukeminen Kosovon kiistassa…. Paljonhan näiden parin viikon poissaolon aikana on tapahtunut.
Kun kissa on poissa…. Bush ( ja hänen edustamanaan USA) on aivan riittävän suurissa vaikeuksissa Pohjois-Korean, Iranin ja Lähi-Idän mutta erityisesti Irakin ja Afganistanin johdosta, että juuri nyt on Putinin kannalta oikea aika. Oikea aika kohottaa Iso-Venäläistä itsetuntoa. Bush on kirjaimellisesti menevä mies ja entinen ”sydänystävä”. Putin tuskinpa menee minnekään. Ja vaikka menisi, valta ja ennen kaikkea päätösvalta säilyy.
Puola ja Thsekki - Ohjuspuolustus joka käsittää suurtehotutkajärjestelmän ja muutaman ohjuspatterin ei horjuta sellaisenaan vanhaa ”kauhun tasapainoa” mihinkään suuntaan. Venäjän ICBM:t eivät tätä kautta USAan pyri, Iranin ja Pohjois-Korean – näin jenkit ainakin uskottelevat. Uskotellaan jopa siihen määrään, että Putin jäädyttää TAE-sopimuksen yksipuolisesti.
Spontaaneilla mielenilmauksilla on Virossa huono kaiku. Tapahtuivatpa ne sitten Virossa tai Venäjällä. Ilmeisesti samanlainen kuin meillä neuvottelukehotuksilla ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä”. Hyvinpä duumankin jäsenet sanansa valitsevat. Tai sattumalta.
Nyt Eu:n puolustuspoliittinen merkitys on ensimmäisen kerran puntarissa. Onko EU:n jäsenyydestä yksittäisen EU-maan puolustuspolitiikassa mihinkään, todellisessa tilanteessa? Eikä tämä edes vielä ole totuuden hetki. Näinhän sitä pitääkin kokeilla. Riskittömästi, kun ei tarvitse kasvoja menettää. Lapset saa pois kadulta ja lähetystöistäkin käskemällä.
Kaikki seuraavat kiinnostuneina. Niin muualla mutta toivottavasti myös meillä. Meillä on syytä olla kiinnostunut ainakin kahdesta syystä. 1) Nato-juna meni jo. Optio on harhaa. 2) Viro on onnekseen NATONkin jäsen.
Pienen maan uskottavan puolustuksen merkitys on ennalta ehkäisevä. Pienen maan olemassaolon ehto on hyvin hoidettu turvallisuuspolitiikka. Puolustuspolitiikka on turvallisuuspolitiikan jatke. Onko meillä uskottava turvallisuuspolitiikka? Onko puolustuksemme riittävän uskottavassa kunnossa?
Aiemmin tästä aihepiiristä tällä blogilla:
Ulkopolitiikan uusi-suunta, Ammattiarmeija ei ole mahdollinen, Päitä pölkylle ja heti, Idealismin hinta, Hyttysen ininää, Kommentti Putinin Munchenin-kärvistelyyn, Putin ja isovenäläinen itsetunto